keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Etelään!









Me lähdemme lauantaina ensimmäistä kertaa perheenä etelänlomalle. Matkakohteeksi valikoitui kehuja saanut Mallorca. Lapset ovat laskeneet kalenterin avulla päiviä jo kuukausien ajan: enää kolme yötä jäljellä! Nyt arkiset asiat saa jäädä kahdeksi viikoksi!

Ajattelimme ottaa ensimmäiseksi viikoksi all-inclusive, mutta toisella viikolla on varmasti kiva jo kierreillä muita ravintoloita ja kokkailla yhdessä aamupalaa. Muutenkin ajattelimme oleskella ensimmäisen viikon pääosin altaalla ja rannalla, ja toisella viikolla vuokrata auton ja kierrellä Mallorcaa. Olemme koko sakki katselleet youtube-videoita eri puolilta saarta, ja löytäneet paljon tekemistä ja koettavaa. Tämä etukäteen yhdessä suunnittelu ja odotuksen riemu ovat ehdottomasti osa elämystä.

Niklaksella heiluu hammas, joka voi suurella todennäköisyydellä lähteä irti loman aikana. Luimme, että Espanjassa ei ole hammaskeijua, vaan hiiri Ratoncito Pérez, joka hakee lasten hampaat tyynyn alta! Nyt on tosi jännät paikat!

Tänään lähden vielä kaupungille hakemaan viimeisiä juttuja matkalle mukaan. Ostoslistalla keikkuu vielä omat bikinit ja aurinkohattu, desinfiointiaineet ja laastarit.

Hasta la vista, baby! :)



Kaikki kuvat: Mallorca -Pinterest

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vaaleanpunainen pöytä



Ostin käytettynä mäntyisen, käsittelemättömän klaffipöydän muutaman euron hintaan jo ainakin puoli vuotta sitten. Nyt sain viimein aikaiseksi maalata sen. Mietin pitkään, maalaanko valkoiseksi vai harmaaksi. Molemmat värit ovat "päävärejä" kotona. Niiden lisäksi löytyy mustaa, beigeä ja puuta. Teki mieli jotain muuta. Sävyksi valikoitui upea vaaleanpunainen, joka muistuttaa vanhaa roosaa, mutta on vaaleampi. Maalasin pariin otteeseen tartuntapohjamaalilla ja sitten pari kolme kerrosta lattiamaalia päälle. Toivotaan, että kestää käytössä!



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Äitiydestä



Vaikka tuntuukin, että aika juoksee, päivät, viikot ja kuukaudet vilisevät ohitse kiireen kiristäessä hermoja ja univaje saa olon tuntumaan jyrän alle jääneeltä, sitä kuitenkin elää oman elämänsä parasta aikaa. Kaikki se kiire on meidän kolmen pienen lapsuus. Ja vaikka siitä kiireestä usein kirjoitan ja meillä on kalenterissa menoja, kyllä meillä pysähdytäänkin. Ei se kiire niillä lapsilla ole, vaan meillä aikuisilla on vähän kotitöiden kanssa ongelmia, kun unohdutaan lattialle meuhkaamaan ja lennättämään lapsia jalkojen päällä ilmassa, tai kilpailemaan siitä, kuka saa pallon pysymään kauiten pään päällä. Sitten kun lapset ovat nukahtaneet muistan, että ai niin, ne vaatteet on ollut päivän märkinä koneessa tai postia ei ole haettu päiväkausiin. Muun muassa. Olisi se kiva jos sukat ei tarttuisi kiinni lattiaan ja että tiskipöydällä ei olisi aina edellispäivän tiskejä. Joskus kuitenkin niin on, aika usein siis. Mutta elämä on silti niin hyvää.

Ne on nämä lapset, jotka tekevät elämästäni niin arvokkaan. Jokaisena aamuna saan herätä ja halailla heitä, nuuhkia ja pussata, kantaa sylissä, silittää. Kaikki muu kalpenee sen tunteen rinnalla. He ovat aarre, joksikin vain lainassa. Sillä tosi on, että he eivät ole minun. He ovat nyt luonani, mutta tulee hetki, että he lähtevät. Pyrin kohtelemaan heitä arvokkaasti ja rakastavasti, niin että he lähdettyään voivat ajatella minusta hyvää. Että he muistavat minun olleen läsnä ja kuunnelleen, nauraneen heidän kanssaan, rohkaisseen löytämään se ikioma elämänpolku, minne ikinä se kuljettaisikaan, kauas tai lähelle. Minun tehtäväni on olla nostamassa heitä elämiensä parrasvaloihin. Antaa eväät matkalle, uskallusta tehdä asiat toisin, kukin omalla tavallaan. Valaa varmuutta toistamalla: te pärjäätte hyvin.

Mutta vielä makoillaan kasana olkkarin lattialla ja leikitään lentsikkaa - onneksi vielä monta vuotta.